maanantai 10. tammikuuta 2011

Eri Ihmiset

Hyvää iltaa Hovista. Sain tehtäväkseni kirjoittaa ensimmäisen yhteenvedon ja tilanneraportin(hah) stereoääniteprojektimme tiimoilta. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä fiilis on hyvä, koska ensimmäinen biisi vaikuttaa erittäin lupaavalta jo nyt demotusvaiheessa. Kaikki kappaleen elementit, jotka ovat siis tulleet ryhmän eri jäseniltä, tuntuvat sopivan yhteen todella mutkattomasti. Ryhmäämme kuuluvat siis Nallelan multi-instrumentalisti Pauli Tastula, Kelan talon bassomentalisti Patrik "balls" Kivekäs, ravintola Karhussakin karaoketaidoillaan säväyttänyt Laura "Laura Saaristo" Saaristo, MIDI-soitannan ja levyjen raavinnan sensei Tuukka "Dj Leijonaliemi" Rihkola, sekä allekirjoittanut Matti "Hovin multipersoona" Sassa sämplemetskauksen merkeissä.

Talteen on saatu tähän mennessä skittaraita, joka toimii jonkinlaisena
kantavana pohjana, yksinkertainen, mutta hyvin tunnelmallinen saxofonisämple ja todella groovaava bassolinja. Myös rumpuja on ruvettu demottamaan ja lyriikoita kirjoittamaan. Lopputulos tulee luultavasti olemaan r'n'b- funk tyylinen crossover-pläjäys, mikä nyt oli luultavaakin ottaen huomioon ryhmän kokoonpanon. Vielä on tarkoitus lisätä rhodesia ja myös yksinkertaisista ja hillityistä scratcheista on ajatus muhinut. Näiden palapelin palasten lisäksi huomasin, että yksi ryhmän jäsenistä on jäänyt hiukan sivummalle tekemisestä ja kun muistin hänen soittavan akustista kitaraa, löysin ainakin omassa mielessäni biisistä suvantokohdan, johon landolan näppäily sopisi mainiosti.Ja kyseessähän on äänimiesten ihmelapsi, nuoresta iästään huolimatta kovia kokenut konkari Samuel "Vilijonkka" Merisalo.

Tämän postauksen jälkeen on tarkoitus käydä viimeistelemään lyhykäistä räppiverseä, joka ehkä ujutetaan jonnekkin Lauran kirjoittamien lyriikoiden väliin. Jos jotain on tähän mennessä opittu, niin ainakin, se millaista heittoa syntyy tekelettä siirreltäessä sekkariohjelmista toiseen, ilman erityisen klikkiraidan tekoa. Meinasi rumpali repiä hiuksensa päästään yrittäessään pysyä temmossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti